Sisältöön
Unipoli SportUnipoli Sport
ETUSIVULIIKUNTATARJONTATILATHINNASTO JA KULKUOIKEUDETSEURATOIMINTAINFO

Palloilu

Unipoli Sportin kaikilla kampuksilla on isot palloiluhallit ja -kentät, joissa erilaisten palloilulajien, kuten sulkapallon, lentopallon, koripallon ja sählyn harrastaminen on mahdollista.

EHDOT

  • Palloiluvuoro alkaa vasta sille merkittynä aikana ja loppuu viimeistään 5 minuuttia ennen merkittyä aikaa, jotta vuorojen vaihto olisi sujuvaa.
  • Unipoli Sport -liikuntamaksu tulee olla maksettuna kaikilla palloiluvuoroille osallistuvilla.
  • Lisäksi tietyillä osalla vuoroista vaaditaan erikseen kenttämaksu.
  • Millekään vuorolle ei saa osallistua Unipoliyhteisön ulkopuolisia käyttäjiä (=ei Unipoli Sport -korkeakoulussa opiskeleva/työskentelevä). Pl. erikseen mainitut poikkeukset.
  • Vuoron aikana tapahtuvista tai havaituista vahingoista tai epäkohdista tulee välittömästi tehdä ilmoitus (TTY ja TAMK: liikuntatoimistoon, TaY: Atalpan vastaanotto)

 

Kuva: Jonne Renvall/TaY

 

VAKIOVUOROT

Palloiluhallin käyttöön jaetaan palloiluvuoroja, joita voi hakea VAIN omasta korkeakoulusta, eli siitä, jossa hakija on opiskelijana tai työntekijänä. Korkeakoulujen koulun liikuntajaostot, ainejärjestöt ja kerhot sekä yhdistykset (TUrVoKe ry, Tolu ry, UtaSport ry ja niiden alajaostot) varaavat vakiovuoroja, joille on mahdollista päästä mukaan.

                                                                                                                     ***

YKSITTÄISET VARAUKSET

Palloiluhalleista voi tehdä myös omia yksittäisiä varauksia esimerkiksi sulkapallon pelaamiseen. Lue lisää omien varausten tekemisestä.

***

VAPAAT LAJIVUOROT

Aikataulussa on erillisiä ei-ohjattuja lajivuoroja, joille voi osallistua milloin vain ja missä vain omasta korkeakoulusta riippumatta.

***

BEACH VOLLEY

TTY:n Beach Volley -kentän kisakäyttöönkin soveltuva paksu hiekkakerros takaa mukavat pallotteluhetket. Kenttä on kaikkien TTY:n opiskelijoiden ja henkilökunnan vapaassa käytössä, ja lisäksi Unipoli Sportin liikuntamaksun maksaneet joka korkeakoulusta ovat oikeutettuja käyttämään kenttää. Varaus on mahdollista tehdä, mutta ei ole välttämätön.

  • Varauskalenteri kattaa yhden viikon kerrallaan. Seuraavan viikon vuorot ilmestyvät varattaviksi torstaisin klo 9.00.
  • Pelivuorot ovat varattavissa kello 8-22.
  • Pallon lainaus TTY:n päärakennuksen toisen kerroksen liikuntailmoitustaululta, palautathan pallon pelin jälkeen samaan paikkaan, ellei mahdollinen seuraava peliporukka tarvitse sitä.
  • Muista perua varauksesi, jos tiedät, että et pääse vuorollesi.
  • Yksi peliporukka voi varata yhden 1,5h vuoron päivässä.
  • Varaa kenttä Tarjontakalenterista (ulkopalloilu).

 

***

BILJARDI   Kuva: Annika Viiala/TTY

TTY:n Tamppi Areenalla on 9-jalkainen biljardipöytä. Pöytää voivat käyttää kaikki Unipoli Sportin
liikuntamaksun maksaneet.

  • Varauskalenteri kattaa yhden viikon kerrallaan. Seuraavan viikon vuorot ilmestyvät varattaviksi torstaisin klo 9.00.
  • Pöytää voi myös käyttää ilman varausta, mikäli se
    on vapaana.
  • Pöydässä ei ole vuoromaksua.
  • Varaa pöytä Tarjontakalenterista (biljardi)
    (max. 1h/hlö/vko).

***

PINGIS

Kokoontaitettava pingispöytä sijaitsee Tamppi Areenalla palloiluhallin varastossa. Pingiksen pelaamiseen tarvitaan yhden sulkapallokentän varaus salista (Tarjontakalenterista). Pöytä ja sen tarvikkeet (mailat, pallot ja verkko) lainataan vuoron alussa varastosta. Vinkki! Salibandylaidoilla voi estää palloa karkailemasta.

 

Toinen pingis pöytä sijaitsee Kaupin kampuksella L-rakennuksessa. Vuoroa ei tarvitse varata, vaan pelaamaan pääsee, jos pöytä on vapaana.

 

***

LYÖNTI- JA HEITTOSEINÄ

Lyönti-/heittoseinä TTY:n kampuksella Bommarissa palvelee usean eri lajin harrastajia. Kimmotonta seinää voi käyttää harjoiteltaessa esim. golfia, pesäpalloa, frisbeegolfia tai kuntopallon heittoa.

 

 
TAMK Tampereen teknillinen yliopisto Tampereen yliopisto
Muokkaa